Ohjeita vesijuoksuvyön käyttäjälle

Vesijuoksuvyö antaa vedessä tapahtuvaan liikuntaan paljon lisätoimintamahdollisuuksia. Syvässä vedessä tapahtuvien liikkeiden määrä kasvaa. Järvihölkkä on mahdollista monille, joille perinteinen uinti ei syystä tai toisesta sovi. Niska- ja selkävaivaisille, huonojalkaisille ja sydänoireisille vesijuoksuvyö on helpotus. Liikuntavammaisille voi mahdollistua itsenäinen liikkuminen vedessä. Vesijuoksuvyötä on käytetty Suomessa 1990-luvulta lähtien mm. kuntoutuksessa ja vesivoimistelussa.

Vesijuoksuvyön pukeminen ja kokeilu

Kiinnitä vesijuoksuvyö napakasti vyötärölle vyön avulla. Vyön teksti tulee taakse ja kirjoitus oikeinpäin. Kiristä vesijuoksuvyötä riittävän kireälle, ettei se nouse kainaloihin. Koko vesijuoksuvyö kellukeosineen jää vedessä pystyasennossa harjoiteltaessa veden pinnan alapuolelle, mutta kelluttaa niin, ettei juurikaan tarvitse tehdä liikkeitä pinnalla pysyäkseen. Vesi yltää pystyasennossa n. hartioiden korkeudelle. Kun menet vyön kanssa ensimmäistä kertaa veteen, kokeile aluksi matalammassa vedessä.

Totuttelua vyön käyttöön

1. Seiso vesijuoksuvyö vyötärölle kiinnitettynä rinnansyvyisessä vedessä.
Hyppää vähän ylöspäin, toista hyppäämällä korkeammalle.
2. Kallistu pikkuhiljaa selälleen ja anna vyön kannatella sinua, voit tehdä käsillä ja jaloilla pieniä tasapainottavia liikkeitä
3. Kallistu vuorostaan rintauintiasentoon.
4. Käänny myös kyljellesi.
5. Käänny takaisin pystyasentoon ja mene uintisyvyiseen veteen, kokeile vuorotahtisia hölkkäliikkeitä käsin ja jaloin.

Vesijuoksun tekniikkaa

Nojaa pystyasennossa kevyesti eteenpäin. Pää on vedenpinnan yläpuolella vartalon jatkeena. Tee jaloilla juoksuliikkeitä ojentaen ne tehokkaasti. Kädet ovat vartalon sivuilla rytmittämässä hölkkää. Kyynärpäät 90 asteen kulmassa. Jos vesijuoksu alkaa väsyttämään, tee kevyempiä liikkeitä ja lepää välillä. Rasittavuuden ja liikkeiden nopeuden perusteella voi harjoittelun jakaa esim. kävelyyn, hölkkään ja juoksuun. Vesijuoksuvyöllä voi harjoitella niin, että jalat ylettyvät pohjaan. Tämä ei kuitenkaan ole kovin mielekästä, koska vyö kelluttaa ja huonontaa jo entuudestaan lipsuvaa pohjakosketusta.

Voimisteluliikkeitä vesijuoksuvyön avulla

1. Kellonviisariheiluri: Pieniä alaraajojen heiluriliikkeitä sivuttain
2. Käsisakset: Tee käsillä saksiliikkeitä, kädet vaakatasossa juuri veden pinnan alapuolella. Jatka saksiliikkeitä ja liikuta käsiä samalla pohjaa kohti ja takaisin eteen.
3. Tuplasakset: Tee saksiliikkeitä samanaikaisesti käsillä ja jaloilla.
4. Vesikuntopyöräily: Tee pystyasennossa pyöräilyliikkeitä jaloilla.
5. Vesikävely: Jaloilla pitkiä askeleita ja kädet heiluen taaksepäin.
6. Koukkuvatsat: Vedä jalat pystykellunnassa koukkuun vatsan päälle ja ojenna takaisin kohti pohjaa.

Vesijuoksuvyö kaikille

• Apuvälineenä kaikessa vedessä tapahtuvassa kuntoutuksessa
• Helpottaa pinnalla pysymistä
• Helpottaa pystyasennossa tapahtuvassa vesivoimistelussa
• Auttaa uimaan oppimisessa
• Innostaa uimiseen luonnonvesissä ja uimahallissa
• Lapset tykkäävät vesijuoksuvyöstä
• Luovuutta ja mielikuvitusta apuna käyttäen monipuolinen vesiliikunnan apuväline

Turvallisuus

Muista, että vesijuoksuvyö ei ole pelastautumisväline. Se ei korvaa pelastusliivejä. Vesijuoksuvyö edellyttää käyttäjältään kykyä hallita tasapainonsa vedessä (liikkuminen ilman avustajaa). Lapsia on
vahdittava lähietäisyydeltä kun he käyttävät vyötä.

 

www.vesivyo.fi